keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Aprillipäivä Turussa

Lähdimme aamuvarhaisella sumuisessa säässä ajelemaan Helsingistä kohti Turkua. Mukaan Bovalliuksen hankkeen benchmarkkaukseen lähti seitsemän Keskuspuiston projekti-ihmistä: opettajia useampi,  koulutuspäällikkö ja verkkopedagogi. Päivän aikana sää selkeni - niin myös ajatuksemme.

Keskustelimme yhteisistä ja oppilaitosten osahankkeiden omista tavoitteista. Moneen kertaan sivusimme opetussuunnitelmatyötä, joka on molemmissa oppilaitoksissa hektisessä vaiheessa. Yto-osaamisen integroinnista riittäisi puhuttavaa vaikka toiseksikin päiväksi, samoin valinnaisen ja pakollisen osaamisen järjestämistavoista. 

Keskuspuistossa ollaan luomassa hankkeen avulla työpajapäiviä, joissa osaamista tunnistetaan ja tunnustetaan. Lisäksi lukuvuoden jaksot teemoitetaan esim. elinikäisen oppimisen avaintaitojen mukaan. Jaksojen teemoituksen toivotaan palvelevan  osaamisen tunnustamista ja yhteisöllisyyttä.

Erityisen kiinnostavaksi aiheeksi keskusteluissa nousi ePortfolio, koska sen kehittäminen on molemmissa osahankkeissa mukana. Mielenkiintoinen kysymys on, pitäisikö hankkeessa kehittää näyteportfolio, oppimisportfolio vai jotain siltä väliltä. Sekä Bovalliuksessa että Keskuspuistossa on harkittu kyvyt.fi -verkkoportfolion käyttämistä portfolioissa. Pohdittiin melko pitkään, mitä kaikkea portfoliolla ymmärrämme ja miten sen avulla voidaan opiskelijan opintopolkua ja työllistymistä tukea.

Kiitos Bovalliuksen väelle järjestelyistä! Kiitokset myös kuskille: tosi ammattitaitoista toimintaa! Tunnistimme ja tunnustamme osaamisesi!

Koko päivä oli täyttä totta - aprillit unohtuivat!

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Hankkeemme pääsee todenteolla vauhtiin kuun vaihteessa, kun suuntaamme porukalla kohtia Turkua. 

perjantai 27. helmikuuta 2015

Startti


Keskuspuiston ao:n osalta hankkeemme käynnistyi työpajatyöskentelyllä 26.2. kahvin ja sämpylän kera. Hankepoppoomme oli jo kertaalleen tavannut ja käynyt läpi toimintasuunnitelmaa, joten nyt päästiin keskustelemaan itse sisällöistä ja ideoimaan.
Keskustelumme ja ideointimme kulki kolmen teeman ympärillä:

-         Mitä meidän oppilaitoksessa tarkoittaa sähköinen portfolio?
-         Mitä osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen tarkoittavat tuelvaisuudessa?
-         Miten ja millaisen työpajapäivämallin kehitämme?

Saimme valtavan määrän hyviä ajatuksia ja pääsimme konkretiankin tasolle työpajapäivien ajoitusten suhteen. Koulutuspäällikkö sai lukujärjestysten tekoon eväitä ja ideoita muille koulutuspäälliköille ja johdolle vietäväksi.Päivä hurahti vauhdilla ja projektipäällikkönä voin todeta, että hankkeemme mytkähti eteenpäin oikein aimo annoksen. 

Yhdessä sovimme seuraavaa:
1.     Koulutuspäällikkö vie työpajapäiväajatusta eteenpäin ja hankeväki miettii päivien tarkempia sisältöjä kevään mittaan, niin että syksyllä meillä on valmis ytopajatarjotin.
2.     Hankeväki kokoontuu omaan tahtiinsa erilaisilla kokoonpanoilla mm. miettimään osaamisten tunnistamisia ja tunnustamisia ja miettimään sähköisiä portfolioita.
3.     Käymme benchmarkaamassa Bovaliuksessa ja Sedussa erilaisilla kokoonpanoilla.
4.     Kokoonnumme keväällä vielä ainakin kerran koko poppoolla.